Hyppää sisältöön
Konservointi kirkasti ja vakautti Kilpakosijat-lasimaalausikkunan
kon­ser­voin­ti, kor­jaus­ta­vat

19.1.2024

Konservointi kirkasti ja vakautti Kilpakosijat-lasimaalausikkunan

Kilpakosijat-lasimaalaus kuvaa kolmiodraamaa Hvitträskin kolmen alkuperäisasukkaan, Eliel ja Mathilda Saarisen sekä Herman Geselliuksen välillä. Huolellinen konservointi palautti taideteoksen alkuperäiseen asuunsa.

Taiteilija Olga Gummerus-Ehrströmin käsialaa oleva Hvitträskin ruokasalin lasimaalausikkuna on vuodelta 1905. Lasimaalausikkuna tarkoittaa koristeellista ikkunaa, joka on valmistettu lyijykiskoista ja värillisistä, maalatuista lasipaloista. Välillä näitä ikkunoita kutsutaan lasimaalauksiksi ja välillä taas lyijylasi-ikkunoiksi. Valtaosa suomalaisista lasimaalausikkunoista on valmistettu 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Ikkunatyyppiä tavataan pääösin sen ajan kirkoissa ja julkisissa rakennuksissa, toisinaan myös yksityiskodeissa.

Korjaustapana konservointi

Lasimaalausikkunat ovat Suomessa harvinaisia, minkä vuoksi korjaustavaksi valikoituu lähes aina konservointi. Konservoinnissa pyritään varmistamaan ikkunan alkuperäisosien säilyminen mahdollisimman pitkälle tulevaisuuteen. Tyypillisesti lasimaalausikkunoiden lasipinnat puhdistetaan ja rakennetta vahvistetaan.

Korjaustekniikoiksi pyritään valitsemaan sellaisia, jotka parhaiten säilyttävät alkuperäisiä rakenteita ja aiheuttavat niille vähiten vaurioita. Lisäksi keskitytään siihen, miten korjaukset kestävät aikaa ja miten ne vaikuttavat tulevien korjaajien työskentelyyn. Koska on kyse huonosti tunnetusta rakenteesta ja pitkistä aikaväleistä korjausten välillä, keskeinen osa korjausprosessia on tiedon välittäminen tuleville korjaajille.

Tiedot olemassa olevista vaurioista ja niiden syntysyistä sekä korjaustoimenpiteistä kirjataan dokumentointiaineistoon. Aineisto paitsi edesauttaa ikkunoiden säilymistä, myös säästää pitkällä aikavälillä aikaa ja selvää rahaa, koska se nopeuttaa tulevien korjaajien työskentelyä.

Keltaseinäisessa huoneessa valkoisia lapsille mitoitettuja puukalusteita ja seinällä kolmioisainen maalaus.
Kilpakosijat-lasimaalausikkuna on taiteilija Olga Gummerus-Ehrströmin valmistama. Konservoinnin kannalta onnellinen sattuma on, että Hvitträskin lastenhuoneen seinälle on talletettu ikkunan alkuperäinen luonnos, johon lasimaalausta on ollut mahdollista verrata.

Ison osan konservointityöstä muodostaa perusteellinen taustatutkimus. Tärkeää on selvittää vaurioiden syntysyyt ja pohtia, miten ne estetään tulevaisuudessa. Esimerkiksi vanhat valokuvat auttavat määrittämään, mitkä rakenteista ovat alkuperäisiä ja mitkä mahdollisesti myöhemmin lisättyjä.

Lasimaalausikkuna on rakennuksessa taideteoksen roolissa, mutta toisaalta myös keskeinen rakennusosa. Siksi taustatutkimuksessa saatetaan tehdä yhteistyötä taidehistorioitsijan tai arkkitehdin kanssa.

Yksityiskohta lasimaalauksesta: Kitaraa soittava mies penkillä. Taustalla Hvitträskin päärakennus.
Dokumentointiaineistoon merkitään mm. vauriot ja vanhat korjaukset. Valokuvaan on merkitty valkoisella pistemäisiä maaliroiskeita ja värikentillä herkästi vaurioituvia maalipintoja. Pienet oranssit alueet ovat vanhoja kittikorjauksia.

Normaalisti kaikki kevyitä puhdistustöitä laajemmat korjaukset vaativat lasimaalausikkunoiden irrottamisen. Lyijykiskojen käsittely on usein tehokkainta ja turvallisinta pajaolosuhteissa. Tyypillisesti ikkunat ovat poissa paikaltaan muutamia kuukausia. Usein lasimaalausten tilalle asennetaan muoviset kennolevyt, joihin tarvittaessa kiinnitetään läpikuultava tarrakuva lasimaalauksesta.

Lasimaalausikkunan rakenne ja sen vahvistaminen

Lasimaalausikkunan rakenne on kahden materiaalin, lyijykiskon ja lasipalojen, mielenkiintoinen liitto. Lyijykisko, joka kiinnittää lasinpalat toisiinsa, on hyvin pehmeää eikä sellaisenaan kykene kannattelemaan edes omaa painoaan. Kantavana elementtinä toimii itse asiassa hauras lasi. Tämä erikoinen rakenne on kuitenkin ikkuna-aukkoon asennettuna yllättävän kestävä, ja lasimaalausikkunan elinkaari on oikein hoidettuna satoja vuosia.

Rakenteen kestävyys perustuu siihen, että lasi ja lyijykisko tukeutuvat tiiviisti toisiinsa. Usein tukeutumista vahvistetaan lyijykiskon ja lasipalojen välisellä pellavaöljykittauksella. Kilpakosijat-teoksen rakenne oli ennen konservointia hyvin epävakaa, mikä johtui osin siitä, että vanha pellavaöljykittaus oli lähes hävinnyt.

Epävakaassa lyijylasirakenteessa lyijykiskot rasittuvat. Ne alkavat venyä ja jopa murtua rakenteen painon johdosta. Tämän seurauksena työ saattaa lähteä pullistumaan. Pullistuma rasittaa lyijykiskoja entisestään, ja murtumien riski kasvaa. Lopulta on vaarana, että yksittäisiin laseihin kohdistuu painetta ja ne alkavat rikkoutua.

Onkin tärkeää havaita rakenteen heikentyminen ajoissa. Lasien heliseminen ikkunaa naputettaessa tai pinnan pullistuminen ovat merkki siitä, että lasimaalauksen vakaus tulisi arvioituttaa asiantuntijalla.

Konservaattorin kädet ja lasimaalaus.
Pellavaöljykittiä ujutetaan lasin ja lyijykiskon väliin.

Lasipintojen puhdistus

Lasipintojen puhdistaminen on myös keskeinen konservointitoimenpide. Puhdistaminen tarkoittaa, että lasin pinnasta irrotetaan siihen vuosikymmenten saatossa kiinnittynyt lika, joka on usein katu- tai huonepölyä tai esimerkiksi kynttilän- ja tupakansavusta kerääntyneitä hiukkasia. Säännöllinen puhdistaminen on tärkeää, koska lasipinnan pitkäaikainen kontakti vierasaineisiin saattaa aiheuttaa pysyviä pintamuutoksia, jotka haittaavat lasin läpinäkyvyyttä.

Puhdistamisessa on tärkeää käyttää lasille sopivia materiaaleja ja tekniikoita, jotta vältetään lasipinnan tai lasimaalin naarmuuntuminen tai kemiallinen vahingoittuminen. Puhdistustekniikkaa valittaessa mietitään aina, miten se vaikuttaa lasipintaan- ja maaliin satojen vuosien aikajänteellä.

Kilpakosijat-teoksesta puhdistettiin satoja maaliroiskeita

Kilpakosijat-teoksen osat olivat molemmilta puoliltaan huomattavan pölykerroksen peitossa. Pöly poistettiin vanupuikoilla ja deioinisoidulla vedellä pyyhkimällä.

Lasimaalausikkunan kehysten ja ympäröivien seinien huoltojen yhteydessä laseille oli vuosikymmenten saatossa roiskunut satoja maalitahroja. Maalipilkkujen poistaminen lasien pinnasta käsitti leijonanosan puhdistustyöstä. Tahrat poistettiin yksi kerrallaan, vedellä pehmentämällä ja varovasti skalpellin terällä irrottamalla. Herkimpiin lasimaalipintoihin maalitahrat jätettiin, koska irrotus olisi vahingoittanut pintaa.

Konservaattorin käsi, joka pitelee puista tikkua lasimaalauksen yllä. Etualalla epätarkkana vesilasi.
Teoksen puhdistukseen käytettiin pääasiassa deioinisoitua vettä. Säilymisen takaamisen kannata on tärkeää, että lasin pintaan ei jää ylimääräisiä aineita.
Lähikuvassa lyijykisko ja lasia, jossa on pieniä maalitäpliä.
Kilpakosijat-teoksen osat olivat satojen seinä- ja kehysmaalitahrojen täplittämä.
Konservaattori lasimaalauksen ääressä käsissään suurennuslasi ja skalpelli.
Maalitahrat poistettiin yksitellen, skallpellin terällä varovasti irrottamalla.

Lasimaalaukset jätetään usein suojaamatta, kun maalataan ympäröiviä rakenteita, esimerkiksi seiniä ja kehyksiä. Paljon konservaattoreiden aikaa ja tilaajien rahaa säästettäisiin sillä, että korjausten yhteydessä käytettäisiin muutama tunti lasimaalausikkunan suojaamiseen.

Rikkoutuneiden lasien korjaus

Lasimaalausikkunassa havaittu rikkoutunut lasi on tyypillisesti se elementti, joka herättää omistajassa ajatuksen korjaustarpeesta. Kun lasi päätetään korjata, vaihtoehtoina on lasihalkeaman piilottaminen ylimääräisen lyijykiskon alle, liimakorjaus tai lasipalan vaihtaminen.

Mikään näistä korjaustavoista ei ole täysin tyydyttävä. Ylimääräinen lyijykisko muuttaa teoksen ilmettä. Liimoilla taas on rajattu elinkaari. Lasinpalan vaihtamisessa haasteena on samanlaisen korvaavan lasin löytäminen. Lisäksi lasin vaihtaminen aiheuttaa usein vaurioita lyijykiskostolle.

Korjausprosessissa punnitaankin aina tapauskohtaisesti eri vaihtoehtojen hyvät ja huonot puolet. Niitä arvioidaan lasihalkeaman aiheuttamaa visuaalista ja rakenteellista haittaa vasten. Joskus paras ratkaisu on jättää rikkoutunut lasi paikalleen sellaisenaan.

Lähikuvassa lyijykiskoa ja lasia. Halkeama on osoitettu nuolilla.
Vasemmalla lasihalkeama ennen konservointia. Se pilkistää lyijystä valmistetun pintakiskokorjauksen alta. Oikealla halkeama konservoinnin jälkeen. Liimakorjaus ei täysin häivytä halkeamaa ja läheltä tarkasteltuna se erottuu yhä. Ikkunaan asennetusta teoksesta halkeamaa on kuitenkin useimmiten vaikea havaita.

Kilpakosijat-teoksen liimauskorjaukset

Kilpakosijat-lasimaalauksessa oli useampia haljenneita laseja, jotka oli aikaisempien korjausten yhteydessä piilotettu ylimääräisten lyijykiskojen alle. Tämän konservoinnin yhteydessä päätettiin korvata liimakorjauksilla sellaiset ylimääräiset lyijykiskot, jotka oli mahdollista poistaa lasimaalipintoja vaurioittamatta. Halkeamat saatiin suhteellisen hyvin häivytettyä näkymättömiin käyttämällä epoksihartsia, jossa on lasia mukaileva taitekerroin.

Liimaukseen päädyttiin harkitusti, vaikka ikkuna-aukon lämpötilan ja ilmankosteuden vaihtelut sekä UV-säteily tulevat vuosikymmenten saatossa aiheuttamaan liimauksen vähittäisen kellastumisen ja rapautumisen. Koska on kyseessä merkittävä taideteos, päätettiin priorisoida sen alkuperäisen ilmeen palauttaminen.

Kaksi rinnakkaista kuvaa samasta yksityiskohdasta, jossa mies istuu penkillä soittamassa huilua.
Vasemmalla Hermannia esittävä lasimaalaus näkyy ennen konservointia. Siinä halkeamat on peitetty ylimääräisillä lyijykiskoilla (sulassa ja hartialla). Oikeanpuoleinen kuva on tilanteesta konservoinnin jälkeen.

Ainutlaatuinen konservointikohde

Olga Gummerus-Ehrström ja hänen miehensä Eric ovat toteuttaneet joukon erittäin taidokkaita lasimaalauksia, joista Kilpakosijat on kaikkein kunnianhimoisimpia. Sen toteutus on vaatinut mestarillista lasinleikkaustaitoa ja lyijynkäsittelyä.

Teoksessa on kokeiltu Ericin tutkimaa emalimaalaustekniikkaa, ja Hermannin koristeellinen ritariasu onkin emalimaalaustekniikan taidonnäyte. Mielenkiintoa lisää se, että maalaustekniikka ei noudattele perinteistä lasimaalaustekniikkaa, vaan siitä erottuu taiteilijan kädenjälki.

Piirroskuvassa mies istuu penkillä soittamassa huilua.
Alkuperäinen luonnos lasimaalauksesta.


Teknisesti konservointityö oli hyvin vaativa ja siten palkitseva. Haastetta antoivat myöhemmin lisätyt, hyvin herkästi vaurioituvat maalipinnat sekä vanhojen korjausten poistaminen. Rakenteellisesti hauraan teoksen vakauttaminen onnistui pellavaöljykittauksen avulla, ja huomattava osa liasta ja maalitahroista saatiin poistettua. Koska teoksella on merkittävä paikka Suomen lasimaalaustaiteen historiassa, dokumentointiin panostettiin normaalia laajemmin.

Mieleenpainuvaa oli myös teoksen aihe. Lasimaalaus kuvaa kolmiodraamaa Hvitträskin kolmen alkuperäisasukkaan, Eliel ja Mathilda Saarisen sekä Herman Geselliuksen välillä. Olga oli heidän läheinen ystävänsä, ja kuvaustapa on lämpimän humoristinen – Eliel ja Herman, maailmanmainetta niittäneet arkkitehdit, on puettu pitkiin kutreihin ja hupaisiin asuihin. Teos on keskeinen osa Hvitträskin ruokasalia ja antaa museovieraille mahdollisuuden kurkistaa Hvitträskin luojien elämään. Hvitträsk on Suomen kansallismuseon museokohde, joka on avoinna kesäisin.

Tekijät

Restaurointihanke

Hvitträskin ruokasalin lasimaalausikkunan konservointihanke

Tilaaja: Senaatti kiinteistöt / Ilona Lehto

Pääsuunnittelija: arkkitehdit mustonen oy / Olli Helasvuo
Antikvaarinen valvonta: Museovirasto / Päivi Eronen
Lasimaalauksen konservointi: Nina Lehos
Puitteen ja karmin restaurointi ja maalaus: Ukri Oy / Annikaisa Siponen ja Saara Sairanen

Videotuotanto

Tuottaja ja tilaaja: Museovirasto, kulttuuriympäristöpalvelut 2023
Käsikirjoitus ja kertoja: Nina Lehos
Kuvaus, editointi ja ohjaus: Studio Publivox / Sami J Kosonen
Musiikki: Epidemic Sound
Historialliset kuvat: Museoviraston kuvakokoelmat

Blogituotanto

Tuottaja ja tilaaja: Museovirasto, kulttuuriympäristöpalvelut 2023
Teksti: Nina Lehos
Kuvat: Nina Lehos, Sami Kosonen, Päivi Eronen, Museoviraston kuvakokoelmat