Uudet olosuhteet turvaavat Florinin huvimajan ja harvinaisen maisematapetin säilymisen

Teksti: Erkka Pajula

Kaupunginlääkäri Pehr-Ulrik Florin rakennutti oletettavasti 1850-luvulla tämän huvimajan tontillensa Helsingin keskustaan. Seurasaareen huvimaja siirtyi 1912, kun hänen tyttärensä Jenny Florin lahjoitti sen museolle. Seurasaaressa rakennus sijaitsi vuodesta 1981 paikassa, joka oli rakennuksen ja erityisesti sen sisäseinillä olevien arvokkaiden maisematapettien säilymisen kannalta ongelmallinen. Alue osoittautui mikroilmastoltaan jatkuvasti kosteaksi sen varjoisuuden vuoksi.

Huvimajan julkisivu oli kärsinyt lahovaurioista ja kivisokkeli oli puutteellisen perustuksen myötä paikoitellen vajonnut. Rakennuksen sisäilman suhteellinen kosteus oli jatkuvasti liian korkea, mikä oli osaltaan aiheuttanut maisematapetille vaurioita.

Seurasaaren puustoa hoidetaan luontoarvoja painottaen, joten tässä tapauksessa metsän runsas vähentäminen ei ollut sopiva keino. Rakennuksen olosuhteiden parantamiseksi sille tuli löytää uusi sijainti museoalueelta.

Ensimmäiset luonnokset huvimajan sijoittamisesta osaksi saareen muotoutuvaa Pikku-Helsingin aluetta piirsi maisema-arkkitehti Eeva Byman vuonna 2010. Suunnitelman mukaisesti rakennuksen tuli sijoittua samalle tontille Kaivopuistosta siirretyn Jusupoffin hevostallin kanssa. Uusi paikka löytyi perustettavan puutarhan keskeltä, noin 40 metriä huvimajan edellisestä paikasta länteen. Siirto päätettiin toteuttaa vuonna 2015 Seurasaaren rakennuskonservoinnin hankkeena.

Ennen rakennuksen siirtoa sen runkoon, julkisivulaudoitukseen ja vesikatteeseen tehtiin säilyttäviä restaurointitoimenpiteitä. Lahovaurioituneita puuosia paikattiin säilyttäen mahdollisimman paljon huvimajan alkuperäistä materiaalia.

Korjausten yhteydessä saatiin lisätietoa siitä, kuinka paljon julkisivulaudoitusta oli uusittu jo aiemmin. Rakennuksesta tehtiin historianselvitys sekä väritutkimus, joiden tuloksena sen julkisivu sai edellisestä maalauksesta poikkeavan värityksen. Säilyneiden maalikerrosten perusteella ei voitu muodostaa varmaa käsitystä alkuperäisestä kokonaisvärityksestä, joten väritys päätettiin toteuttaa vuonna 1924 Seurasaaressa tehdyn maalauksen mukaisesti.

Vesikatteena ollut uralauta poistettiin, koska sille ei ollut historiallisia perusteita. Lautakatteen alta paljastui vanha palahuopakate, joka säilytettiin historiallisena kerroksena uuden huopakatteen alla.

Huvimajan uudelle sijoituspaikalle tehtiin aluksi maan alle piiloon jääviä rakenteita kuten betoniperustukset ja salaojitukset. Näillä nykypäivän standardeilla tehdyillä teknisillä ratkaisuilla rakennus pysyy varmuudella paikallaan ja sitä ympäröivän mikroilmaston kosteus maltillisena.

Perustuksen näkyväksi osaksi muurattiin uusi luonnonkivijalka. Muurauksessa käytettiin perinteistä kalkki-sementtilaastia, joka valmistettiin linnojen muurikorjausten yhteydessä kehitetyllä ohjeella.

Huvimajan siirron valmistelut aloitettiin interiöörin osien irrotuksella ja varastoinnilla. Maisematapetit kuljetettiin Museoviraston Kokoelma- ja konservointikeskukseen konservointia varten. Myös ikkunat ja ovet irrotettiin. Puupinnalle puretuille sisäseinille kiinnitettiin rungon vääntymistä ehkäiseviä tukilankkuja.

Rakennusta nostettiin aluksi pullotunkeilla, kunnes sen alle voitiin työntää kaksi järeää 7,2 metriä pitkää teräspalkkia nostoa varten.

Siirto toteutettiin 2. kesäkuuta 2016 suotuisan sään vallitessa. Rakennuksen nosto lavetille, lyhyt siirtomatka ja nosto uusille nurkkakiville tapahtuivat hallitusti. Kaikkiaan nostopalvelun ammattilaisten suorittamaan siirtovaiheeseen meni aikaa vain neljä tuntia. Kun ikkunapuitteet asetettiin takaisin karmeihin, voitiin todeta rakennuksen rungon säilyttäneen muotonsa siirron ajan.

Arvokkaan ja vaativan konservointivaiheen läpikäyneen maisematapetin sijoittaminen takaisin kylmään ulkorakennukseen on poikkeuksellista. Yleensä näin arvokkaat tapetit pyritään säilyttämään lämmitetyissä sisätiloissa, joissa ilmanlämpötila ja -kosteus on stabiili. Florinin huvimajan tapettien osalta päätettiin tehdä kokeilu, jonka aikana olosuhteiden sopivuutta testattiin sijoittamalla yksi maisematapetin osa huvimajaan talven 2019 ajaksi.

Huvimajan olosuhteita seurattiin säännöllisin tarkistuskäynnein ja etäluettavilla mittareilla, joilla saatiin tietoa sekä huonetilan että ryömintätilan ilmankosteudesta ja lämpötilasta. Myös kehikolle asetetun maisematapetin ja seinän välissä oli mittausanturi, jolla tapetin kosteuden todettiin pysyttelevän samalla tasolla huonetilan kanssa.

Tapettien säilymisen edellytyksiä parantavien rakenteellisten toimenpiteiden tueksi rakennukseen asennettiin ilmankuivain, jolla suhteellinen ilmankosteus pyrittiin pitämään 60 prosentin tuntumassa. Tarkoitukseen valittiin sorptiokuivain, joka kerää ilmasta kosteutta ja poistaa sen putkia pitkin ulos. Poistoputki johdettiin lattiassa valmiina olleesta ilmanottoaukosta ryömintätilaan ja sieltä edelleen maanalaista putkea pitkin läheisen salaojan keruukaivoon.

Huvimajan restauroinnin yhteydessä sisätilaan ei tehty enää ilmastointiventtiilejä, vaan korvausilma liikkuu ainoastaan ikkunoiden ja lattialankkujen rakojen kautta.

Keväällä sekä mittaustulokset että hyvin säilynyt tapetti kertoivat kokeilun onnistuneen.

Seuraavana vuonna tilaan toteutettiin tuulikaapin kaltainen katseluvitriini. Se mahdollistaa museovieraan pääsyn interiöörin äärelle mutta suojaa huvimajan sisätilaa ylimääräiseltä kulutukselta ja haittaeläimiltä. Teknisesti vitriini toimii osaltaan myös puskurina ulko-oven kautta tulevalle sään vaikutukselle. Ikkunoiden sisäpuolelle lisättiin auringon UV-valolta suojaavat polykarbonaattilevyt.

Samanaikaisesti rakennuksen restauroinnin ja siirron kanssa huvimajan maisematapeteille suoritettiin monivaiheinen ja vaativa konservointi. Ratkaistavaksi tuli tapettien ripustus takaisin huvimajan seinille siten, että ne saataisiin tarvittaessa myös helposti pois rakennuksesta.

Haaste ratkaistiin japanilaistyyppisillä shitabari-paneeleilla, joihin maisematapetit konservoinnin yhteydessä kiinnitettiin. Shitabari-kehikko koostuu ristiin lomittuvista puisista rimoista, jossa kehikon molemmille puolille on liisteröity useita ohuita kerroksia japaninpaperia. Paneelin rakenne itsessään tasaa tapetin taustalla tapahtuvat kosteuden vaihtelut.

Florinin huvimajan maisematapetti muodostuukaikkiaan 13 Shitabari-paneelista, joiden ripustusta varten huvimajan seinille suunniteltiin ylä- ja alakiskot. Rakenteen tekniset yksityiskohdat kätkettiin seinävärityksen mukaisesti maalattujen peitelistojen alle.

Näiden teknisten lisäysten ja sisäpintojen restaurointitöiden jälkeen huvimajaan palautettiin heinäkuussa 2020 ensimmäisinä konservoidut pohjoisseinän tapettipaneelit. Seuraavana vuonna valmistuivat huvimajan sivuseinien tapetit, ja koko maisematapetti on yleisön nähtävänä syyskuusta 2021 alkaen.

Harvinaislaatuiset maisematapetit ovat nyt olosuhteiltaan huomattavasti paremmassa ympäristössä kuin aiemmin, mutta kuitenkin edelleen samassa rakennuksessa, jossa ne ovat olleet jo yli sata vuotta.

Tapettien säilymisen mahdollistaminen kylmässä rakennuksessa vaatii mittavia järjestelyjä. Erilaisia toimia yhdistelemällä päästään kuitenkin haluttuun lopputulokseen, kun ne suunnitellaan kokonaisuutena. Sekä suunnittelu että toteutus tässä hankkeessa oli monialaisen asiantuntijatyön toimiva lopputulos.

Tilaaja
Museovirasto, Kulttuuriympäristöpalvelut, Restaurointiyksikkö

Suunnittelu
Maisema arkkitehdit Byman & Ruokonen Oy
LVI-suunnittelu BRL Oy
Arkkitehtisuunnittelu Livady Oy
Insinööritoimisto Severi Anttonen Ky
Insinööritoimisto Pentinmikko Oy
Sähkösuunnittelu Nenotek Oy

Toteutus
Päätoteutus Museovirasto, Kulttuuriympäristöpalvelut, Restaurointiyksikkö, Seurasaaren rakennuskonservoinnin työryhmässä vuosina 2010 - 2020 työskennelleet.

Maansiirto- ja perustustyöt: YPR Oy
Sisustuspuusepän työt: Arne Rannaoja Huonekalukonservointi
Interiöörien restaurointi- ja konservointi: Osuuskunta Konservointi ja restaurointi Kollaasi
Sähkötyöt: Sähkö-Miksu Oy
Rauta-aidat: Raution Aika Oy
Vihertyöt ja aitojen perutukset: Pihatuomi Oy ja Shovel Oy
Rakennuksen siirto: Leinolift Oy

Näyteikkuna-julkaisu

Teksti: Erkka Pajula, Museovirasto

Valokuvat: Piritta Ernvall & Anna-Maria Kymäläinen & Erkka Pajula & Jani Puhakka, Museovirasto