Hyppää sisältöön
Seurasaareen siirrettiin kesämökki esittelemään suomalaista mökkeilykulttuuria

12.6.2026

Seurasaareen siirrettiin kesämökki esittelemään suomalaista mökkeilykulttuuria

Seurasaaren ulkomuseon rakennuskokoelmaa on täydennetty kesämökillä, joka edustaa 1950-luvun rakentamista. Seurasaaren kohdevalikoima kertoo nyt myös kulttuurimme muutoksesta sotien jälkeen. Mökin siirtäminen Seurasaareen valmisteltiin huolellisesti.

Seurasaaren ulkomuseo perustettiin vuonna 1909 esittelemään suomalaista rakennusperintöä. Ulkomuseoon on siirretty eri aikakausia ja tyylisuuntia edustavia rakennuksia eri puolilta Suomea. Suuri osa Seurasaaren rakennuskannasta edustaa 1800-luvun sekä 1900-luvun alun rakentamista. Ulkomuseoon on 1900-luvulla tuotu rakennuksia, jotka kertovat menneen maaseudun elämästä.

Suomen kansallismuseo halusi tuoda ulkomuseoon myös tätä nuorempaa rakennusperintöä. Heräsi ajatus siitä, että esiteltävä rakennustyyppi olisi kesämökki. Kesämökkeily on monille kaupunkilaisille luonteva kosketus maaseutuun nyky-Suomessa. Kesämökit ovat myös olennainen osa suomalaista kulttuuria. Ne alkoivat yleistyä 1950-luvulta alkaen, ja niiden suosio levisi suureen osaan väestöstä. Kesämökit kertovat osaltaan kulttuurimme muutoksesta.

Vanha mustavalkoinen valokuva pienestä kesämökistä jonka edustalla ihmisiä.
Kesämökki Aitolahdessa, 1930-luku. Kuva: Työväenmuseo Werstas

Suomen kansallismuseo alkoi kesällä 2021 etsiä julkisella haulla kesämökkiä Seurasaaren ulkomuseoon. Haussa saatiin 44 ehdokasta Seurasaareen sijoitettavaksi mökiksi. Seurasaaren rakennuskokoelmaa ei ollut vuosiin aktiivisesti täydennetty. Edellisen kerran ulkomuseoon oli perustettu uusi museotontti 1980-luvulla, Leppälän mökkiä varten. Vuonna 2002 maalaiskaupan museotonttia oli täydennetty aittarakennuksilla.

Vuonna 2022 arvioitiin tarjottujen 44 mäkin dokumentit ja tutustuttiin osaan tarjotuista mökkiehdokkaista alkuperäisillä paikoillaan. Vierailuilla perehdyttiin mm. mökkien tekniseen kuntoon ja rakenteisiin. Tärkeimpänä valintakriteerinä oli mökin soveltuvuus osaksi Seurasaaren rakennuskokoelmaa. Tämä sisälsi esimerkiksi seuraavia näkökohtia: Millä tavalla mökki edustaa suomalaista kesämökkien rakentamisperinnettä ja mökkeilykulttuuria? Miten kiinnostava mökki tulisi olemaan museokohteena? Miten hyvin se toimisi ulkomuseon esittelykierrosten yhtenä kohteena?

Mökin valintakriteereinä näiden lisäksi olivat mm. mökin siirrettävyys, rakenteiden ja materiaalien terveellisyys ja kunto, mökin ylläpidettävyys ja kestävyys Seurasaaren yhtenä kohteena sekä mökin esineistö ja käyttöön liittyvät ajalliset kerrostumat. Perusteellisen harkinnan jälkeen Seurasaaren uudeksi museorakennukseksi valittiin Hyvinkään Vähä-Kiljavalla sijaitseva kesämökki.

Kesäinen kuva satulakattoisesta kesämökistä auringonpaisteessa vehreiden kasvien keskellä.
Seurasaareen siirrettäväksi valittu kesämökki alkuperäisessä paikassaan Hyvinkään Vähä-Kiljavalla kesällä 2022. Kuva: Mikko Mälkki, Museovirasto.
Kuva mökin sisätilasta. Kuvassa näkyvissä sänky, kamiina, keinutuoli, kaapisto ja suuri ikkunaseinä.
Mökin sisätila avautuu suuren ikkunaseinän kautta maisemaan. Suhde maisemaan on alusta asti ollut tärkeä osa mökkiä. Kuva: Soile Tirilä, Museovirasto.
Kuva mökin keittiöstä hyllyineen ja astioineen ja esineineen.
Mökin yhteydessä Suomen kansallismuseon kokoelmiin lahjoitettiin myös mökissä käytettyä esineistöä. Mökin keittiö Hyvinkään Vähä-Kiljavalla kesällä 2022, ennen mökin siirtoa. Kuva: Mikko Mälkki, Museovirasto.

Vuonna 1953 rakennettu mökki edustaa hyvin jälleenrakennusajan rakentamista. Se on rankarakenteinen, ilmeeltään pelkistetty ja moderni sekä tilallisesti selkeä, ja sen herkät detaljit luovat hyvin kevyen kokonaisvaikutelman. Mökin siirtoa valmisteltiin tutkimalla rakennus tarkasti: selvitettiin mahdollisia siirtotapoja, teetettiin rakennuksen haitta-ainetutkimukset sekä tehtiin mittaus- ja valokuvadokumentointi.

Tutkimukset osoittivat, ettei mökkiä ollut mahdollista siirtää kokonaisena, mikä olisi ollut säilyttävin vaihtoehto rakennukselle. Seuraavaksi tutkittiin, miten rakennus voitaisiin purkaa mahdollisimman suuriin osiin. Mökin rakenteet mahdollistivat sen purkamisen isoiksi katto- ja seinäelementeiksi. Tämä vaati yksityiskohtaisen purkusuunnitelman, joka sisälsi mm. kaikkien rakenneosien litteroinnin, jotta mökki voitaisiin pystyttää uudelleen onnistuneesti.

Aksonometrinen suunnitelmapiirros siitä, miten mökin seinät ja lattia voidaan purkaa osiin mökin siirtoa varten.
Ulkoseinät, katto, kuisti, väliseinät ja kiintokalusteet haluttiin siirtää mahdollisimman isoina yhtenäisinä rakennusosaelementteinä. Säilytettäviä, Seurasaareen siirrettäviä osia olivat kaikki muutkin rakennusosat lukuun ottamatta niitä, jotka erikseen nimettiin korvattaviksi. Siirtosuunnitelma: Arkkitehtitoimisto Livady Oy.
Pohjapiirros sekä mökin rakenteita esittävä valokuva, jossa rakennusosille annettavia nimiä.
Rakennusosat nimettiin ja luetteloitiin ja niiden sijainnit dokumentoitiin. Näin mökki voitiin koota Seurasaareen mahdollisimman samanlaisena, alkuperäisistä osistaan. Siirtosuunnitelma: Arkkitehtitoimisto Livady Oy.

Kesämökin tulevaksi sijoituspaikaksi valittiin Seurasaaressa niemi, joka on Niemelän torpan naapurissa. Uudessa sijainnissaan, aivan meren rannalla, rakennusta ympäröivät ilmasto-olosuhteet tulisivat muuttumaan merkittävästi verrattuna niihin aiempiin sisä-Suomen olosuhteisiin, joihin mökki oli alun perin rakennettu. Olosuhdemuutosten vuoksi rakennuksen ohut vuorilaudoitus päätettiin uusia hieman paksummaksi.

Kuva mökin sisätilasta purkutöiden aikana, kalusteet on viety pois, rakenteet ovat vielä ehjiä.
Mökin purkaminen Hyvinkään Vähä-Kiljavalla käynnissä elokuussa 2025. Kuva: Soile Tirilä, Museovirasto.
Kuva mökin sisätilasta purkutöiden aikana, osa kattorakenteesta on poistettu.
Mökin katto irrotettiin siirtoa varten kuudessa osassa, isoina elementteinä. Myös seinät irrotettiin suurina elementteinä, jotka pakattiin huolellisesti Seurasaareen kuljettamista varten. Kuva: Mikko Teräsvirta, Museovirasto.

Tulevan museorakennuksen yleisön turvallisuutta parannettiin lisäämällä rakennuksen sisäänkäynteihin käsijohteet sekä kuistia kiertävään matalaan kaiteeseen lisäkaide. Lisäksi rakennuksen sisäänkäynti tehtiin saavutettavaksi uudella luiskalla sekä leventämällä oviaukkoa.

Kesämökin perustukset tehtiin syksyllä 2024, ja rakennus siirrettiin Seurasaareen syksyllä 2025. Rakennuksen siirto ja uudelleenpystytys kestivät kaksi kuukautta.

Rakennustyömaa jossa nosturi ja muoviin kääritty seinäelementti ja rakentaijia.
Ensimmäinen siirretty seinäelementti on asetettu Seurasaaressa paikalleen. Kuva: Päivi Eronen, Museovirasto.
Kuva mökin keskeneräisestä sisätilasta, muun muassa lautalattia puuttuu vielä.
Seinä- ja kattoelementtien muodostaman kokonaisuuden kokoamisen jälkeen voitiin mökin muut osat asentaa vaiheittain omille paikoilleen. Kuva: Mikko Teräsvirta, Museovirasto.

Kesämökin siirtohanke vaati tiivistä yhteistyötä kaikkien osapuolien välillä. Hankkeen eri vaiheista pidettiin palavereja sekä katselmuksia, jotta pystyttiin huomioimaan esimerkiksi tulevat riskit. Rakennuksen onnistunut purkaminen vanhassa sijainnissaan sekä kuljetus suurina elementteinä oli haasteellista. Näiden toimien huolellinen suunnittelu ja toteutus mahdollistivat mökin sisätilan autenttisen tunnelman säilymisen.

Kesämökki Seurasaaressa, sininen taivas, puita.
Kesämökki uudelleen rakennettuna Seurasaaressa, ulkomuseon uutena kohteena. Kuva: Soile Tirilä, Museovirasto.
Mökin sisätila jälleenrakennettuna. Kuvassa näkyvissä sänky, kamiina, keinutuoii. kaapisto ja suuri ikkunaseinä.
Sisätila avautuu täälläkin maisemaan, nyt merelle. Kuva: Soile Tirilä, Museovirasto.
Kuva mökin keittiöstä hyllyineen ja astioineen ja esineineen.
Siirtämisen ja uudelleen kokoamisen jälkeen mökin tunnelma jälleenrakennettiin huolellisesti. Alkuperäisillä kalusteilla ja esineillä on tässä tärkeä rooli. Mökin keittiö Seurasaaressa. Kuva: Soile Tirilä, Museovirasto.

Mökin siirrosta ja uudelleenrakentamisesta kertoo erillinen blogikirjoitus Kesämökin muutto – peräkärryllä Seurasaareen.

Seurasaaren ulkomuseon uusi kohde, Kesämökki, on avoinna yleisölle lauantaista 13.6.2026 alkaen. Museovirasto haluaa kiittää kaikkia hankkeessa mukana olleita hyvästä yhteistyöstä ja upeasta lopputuloksesta.

Seurasaaren Kesämökki, toteutushanke

Tilaaja

Museovirasto, Kulttuuriympäristöpalvelut, Restauroinnin käytännöt -yksikkö

Suunnittelu

Arkkitehti- ja pääsuunnittelu: Arkkitehtitoimisto Livady Oy

Rakennesuunnittelu: HP Insinöörit Oy

Maisemasuunnittelu: Näkymä Oy

Sähkösuunnittelu: Maaskola Oy

Toteutus

Perustustyöt Seurasaaressa: YPR Oy

Mökin siirto ja uudelleenrakentaminen: IKJ Rakennus Oy

Sähkötyöt: SähköMatti Oy

Valvonta: Museovirasto, Livady Oy sekä Rakennuttajatoimisto HTJ Oy

.

Näyteikkuna-julkaisu

Teksti: Päivi Eronen ja Mikko Mälkki, Museovirasto

Otsikkokuva: Soile Tirilä, Museovirasto