11.6.2026
Kesämökin muutto – peräkärryllä Seurasaareen
Elokuussa 2025 aloitettiin Vähä-Kiljavalla Seurasaareen siirrettävän kesämökin purkaminen – määränpäänä sen uusi elämä museoesineenä. Syksyn aikana mökki kulki Hyvinkään Vähä-Kiljavalta Seurasaareen, jossa se nousi marraskuuhun 2025 mennessä uudelleen pystyyn osaksi Seurasaaren ulkomuseon kokonaisuutta.
Mökin siirtämisestä oli päätetty vuonna 2022. Mökin valinnan taustaa ja valmisteluprosessia on selostettu erillisessä blogitekstissä Seurasaareen siirrettiin kesämökki esittelemään suomalaista mökkeilykulttuuria.
Valinnassa oli painotettu muun muassa mökin siirrettävyyttä, rakenteiden kuntoa ja mökin toimivuutta museokohteena. Tärkeää oli myös se, että mökki kuvaisi hyvin aikansa tyypillistä kesämökkirakentamista.
Elementtien siirron suunnittelu ja toteutus
Ennen kuin mitään lähdettiin purkamaan, päätimme siirron toteuttavana urakoitsijana suunnitella kattoelementtien siirron huolellisesti. Siirrettävät rakenteet olivat suuria, ja niiden kuljettaminen ehjinä vaati hieman ennakointia ja tarkkaa pohdintaa. Siirtosuunnitelmiemme pohjana käytettiin Arkkitehtitoimisto Livady Oy:n laatimaa purku- ja siirtosuunnitelmaa, jonka pohjana oli Museoviraston teettämä dokumentointi. Joidenkin muokkauksien jälkeen siirto- ja purkusuunnitelma tuntui meidän työporukallemme sopivalta toteutettavaksi.
Suunnittelun tuloksena kattoelementeille tehtiin omat teräksiset kuljetusrungot. Niiden avulla elementit pysyisivät kuljetuksen aikana suorina ja ehjinä ja niiden käsittely työmaalla helpottuisi.
Alkuperäisen suunnitelmamme mukaan mökin katto oli tarkoitus kuljettaa neljässä osassa, jotta elementtien koot pysyisivät kohtuullisina ja helposti käsiteltävinä. Ensin purettiin vanhat aaltopellit sekä aluskate pois, jotta kattoelementtien painot laskisivat ja ne olisi helpompi siirtää.
Kuljetustavaksi valikoitui peräkärry, jota muokattiin hieman, jotta elementit kuljetusrakenteineen mahtuisivat kyytiin. Suurimmiksi haasteiksi osoittautuivat kaksi kohtaa kuljetusreitillä: Seurasaareen johtavan sillan portit sekä Vähä-Kiljavalla mökille johtava kapea tie.
Seurasaaren sillalla porttien korkeus ja leveys asettivat tiukat rajat kuljetukselle. Elementit jouduttiin lopulta asettamaan peräkärryyn viistosti – välillä tuntui, että enemmän pelattiin Tetriksen kuin rakennusprojektin parissa.
Myöskään Vähä-Kiljavan mökkitie ei tarjonnut ylimääräistä tilaa. Tie oli kapea ja puiden rungot sekä roikkuvat oksat muistuttivat jatkuvasti siitä, että isolla yhdistelmällä ei kannata lähteä kokeilemaan onneaan.
Ennen varsinaista kuljetusta teimme vielä testiajon pakettiauto–peräkärry-yhdistelmällä. Peräkärryyn kiinnitettiin elementtien mittaiset laudat simuloimaan oikean kuorman mittoja. Laudat sahattiin tarkasti mittoihin, ja sen jälkeen lähdettiin kokeilemaan kuljetusreittiä.
Testiajo meni – sanotaanko näin – juuri ja juuri läpi. Montaa senttimetriä ei jäänyt ylimääräistä tilaa. Reitti oli kuitenkin mahdollinen, ja sen jälkeen uskalsimme todeta, että tämä onnistuu.
Dokumentointi projektissa
Siirron dokumentointivastuu oli pääurakoitsijalla. Dokumentointi toteutettiin melko perinteisin menetelmin: käytössä olivat kynä, teippi, kamera ja pohjapiirustukset. Dokumentoinnin pohjana käytimme Livady Oy:n valmiiksi laatimia nimeämiskaavioita. Nimeämiskaaviot muuttuivat hieman matkanvarrella meidän näköisiksemme, mutta pääperiaatteet pysyivät hyvin samana.
Ennen purkutöiden aloittamista kaikki purettavat ja siirrettävät kalusteet sekä rakenteet dokumentoitiin ja merkittiin huolellisesti. Joissakin materiaaleissa merkinnät pysyivät jopa liiankin hyvin – epähuomiossa joissain kohdissa tuli käytettyä turhan pitävää teippiä. Tästä kuitenkin otimme nopeasti opiksemme ja vaihdoimme teipin materiaaleihin sopivampaan.
Mökin sisältä ja ulkopuolelta otettiin satoja valokuvia. Jokainen yksityiskohta ja detalji pyrittiin tallentamaan, jotta kaikki osat saataisiin myöhemmin takaisin täsmälleen oikeille paikoilleen.
Matka Vähä-Kiljavalta Seurasaareen
Kun suunnitelmat oli hiottu ja testit tehty, oli aika siirtyä tekoihin. Mökin katto kuljetettiin lopulta kuudessa osassa: terassin katto kahdessa osassa ja varsinainen kattorakenne neljässä osassa.
Terassin kattoelementit olivat selvästi helpompia käsitellä. Pienempi koko tarkoitti myös vähemmän jännitystä kuljetuksessa.
Suuremmat kattoelementit nostettiin ennakkoon rakennettuihin kuljetustukiin ja kuljetettiin suoraan Seurasaareen. Seinäelementit ja terassin katot voitiin kuljettaa tavallisella suuremmalla henkilöauton peräkärryllä, koska niiden korkeus mahtui sillan porteista ilman erityisjärjestelyjä.
Vaikka kuljetus vaati tarkkuutta ja hieman soveltamista, kaikki elementit saatiin lopulta turvallisesti perille.
Uusi elämä Seurasaaressa
Kun elementit saapuivat Seurasaareen, mökin kokoaminen uudessa ympäristössä saattoi alkaa. Mökin uudet perustukset oli toteuttanut erillinen urakoitsija syksyllä 2024. Meidän tehtäväksemme jäi uusien haltijapalkkien rakentaminen perustusten päälle, joiden varaan mökki pystytetään.
Pohjatyöt oli tehty huolellisesti, joten työ pääsi käyntiin sujuvasti. Ensimmäisenä nostettiin seinät paikoilleen. On aina hieno hetki, kun rakennus alkaa hahmottua – yhtäkkiä työmaa ei olekaan enää kasa osia vaan mökki.
Seinien jälkeen asennettiin kurkihirret ja kattoelementit. Kun runko oli pystyssä ja kattolappeet paikoillaan, saattoi jo hetkeksi pysähtyä katsomaan: siinä se taas on.
Mökin ympärille rakennettiin sääsuoja, jotta sisätyöt voitiin tehdä suojassa ja materiaalit pysyivät kuivina. Suomen loppukesä ja syksy ovat tunnetusti hieman sateista aikaa.
Kokonaisuudessaan mökin pystytys sujui hyvin. Vähä-Kiljavalla tehty huolellinen purkutyö ja tarkka dokumentointi helpottivat kokoamisvaihetta merkittävästi.
Ponttilautalattia – saako tämän oikeasti ehjänä?
Alkuperäisen ponttilautalattian säilymisen suhteen odotukset olivat varovaiset. Arkkitehtien ja suunnittelijoiden sekä tilaajan toiveena oli, että jos edes keittiönurkkauksen verran vanhaa lattiaa saataisiin talteen, olisimme tyytyväisiä.
Vanhan lattian purkaminen oli kuitenkin hieman arvoituksellista. Emme tienneet tarkasti, miten laudat oli kiinnitetty lattianiskoihin tai kuinka hauraassa kunnossa ne olivat.
Ponttilaudoitus osoittautui kuitenkin yllättävän helposti purettavaksi. Naulat saatiin irrotettua varovasti eikä lattialautoja rikkoutunut yhtäkään. Työ vaati tarkkuutta ja rauhallista etenemistä, mutta lopputulos palkitsi. Koko lattia saatiin lopulta purettua ehjänä.
Jokainen lauta merkittiin tarkasti, jotta se löytää takaisin omalle paikalleen. Timpurimme keksi merkitä myös lattianiskoihin ponttilautojen etenemän viivoin. Näin varmistettiin, ettei lautoja asennettaisi liian tiiviisti ja toiseen reunaan syntyisi turhan suurta rakoa.
Varastoinnin ja kuljetuksen ajaksi laudat ladottiin huolellisesti järjestykseen, ja kerrosten väliin laitettiin solumuovia suojaamaan pintoja. Uudelleenasennuksessa käytettiin uusia nauloja, jotka lyötiin hieman eri kohtaan kuin alkuperäiset.
Ponttilattian säilyminen kokonaisuudessaan tuntui isolta voitolta. Sen mukana säilyi myös mökin tunnelma – se pieni ajan patina, jota ei kaupasta saa.
Kerrossängyt – eivät mahdu ovesta
Purkuvaiheessa pyrimme irrottamaan rakenteet ja kalusteet mahdollisimman suurina kokonaisuuksina. Näin dokumentointi oli helpompaa ja irto-osia syntyi vähemmän.
Erityistapauksen muodostivat mökin kerrossängyt. Purkutyön aikana selvisi, että ne oli todennäköisesti rakennettu paikoilleen vasta mökin rakentamisen loppuvaiheessa. Ovien kautta niitä ei saanut ulos – ei vaikka kuinka olisi yrittänyt.
Ratkaisu oli, että sängyt päätettiin jättää mökin sisälle ja nostaa ne ulos vasta, kun katto oli purettu. Ennen nostoa kerrossänkyjen rakenteita vahvistettiin ristituin, jotta ne pysyisivät siirrossa ehjinä.
Seurasaaressa sängyt nostettiin takaisin paikoilleen ennen kattoelementtien asentamista. Näin vältettiin tilanne, jossa sängyt jäisivät pihalle katon ollessa jo kiinni.
Kesämökin siirto Vähä-Kiljavalta Seurasaareen oli projekti, jossa yhdistyivät tarkka suunnittelu, käsityötaito ja ripaus luovaa ongelmanratkaisua. Lopputuloksena mökki sai uuden paikan mutta säilytti vanhan henkensä. IKJ Rakennus Oy sai siirtohankkeessa säilytettyä mökin interiöörin tunnelman, joka syntyi vaurioitumattomasta ajan patinasta.
Ja ehkä mekin opimme taas kerran, että peräkärryyn mahtuu yllättävän paljon… kunhan kulma on oikea.
Kesämökki on avoinna vierailijoille kesästä 2026 alkaen.
Seurasaaren Kesämökki, toteutushanke
Tilaaja
Museovirasto, Kulttuuriympäristöpalvelut, Restauroinnin käytännöt -yksikkö
Suunnittelu
Arkkitehti- ja pääsuunnittelu: Arkkitehtitoimisto Livady Oy
Rakennesuunnittelu: HP Insinöörit Oy
Maisemasuunnittelu: Näkymä Oy
Sähkösuunnittelu: Maaskola Oy
Toteutus
Perustustyöt Seurasaaressa: YPR Oy
Mökin siirto ja uudelleenrakentaminen: IKJ Rakennus Oy
Sähkötyöt: SähköMatti Oy
Valvonta: Museovirasto, Livady Oy sekä Rakennuttajatoimisto HTJ Oy
.
Näyteikkuna-julkaisu
Teksti: Ronja Vuorinen, IKJ Rakennus Oy
Otsikkokuva: Soile Tirilä, Museovirasto