Savilattioita Antin taloon

Seurasaaren Antin talossa tehtiin mittava restaurointityö vuosina 2019–2025. Tässä yhteydessä tulivat suunniteltaviksi lampolan, sikalan, prännin, saunan ja kellarin lattiat. Antin talon tilojen lattioita ei ollut aikanaan siirtovaiheessa dokumentoitu. Savilattiat valittiin, koska sellaiset kyseisissä tiloissa todennäköisesti oli ollut silloin, kun talo oli vielä alkuperäisellä paikallaan. Arkisto- ja kirjallisuuslähteiden kautta käy ilmi, että savilattiat olivat yleisiä piharakennusten permantona.

Savi on lattiamateriaalina hyvä, ja sitä on käytetty Suomessa laajalti aina 1920-luvulle saakka. Sen etuna on tiiviys, helppo saatavuus ja työstettävyys sekä lämpimyys. Savilattioiden valmistaminen on ollut yksinkertaista mutta työtä vaativaa.

Antin talon lattioihin lähdettiin hakemaan kokeellista tapaa tehdä lattiat mahdollisimman läheltä hankituilla materiaaleilla ja työmenetelmillä sekä välineillä, jotka olisivat yksinkertaisia. Mitään täysin tarkkaa historiallista reseptiä tai mallia savilattioista ei ollut käytettävissä. Antin talon restauroinnin arkkitehti oli kerännyt työn pohjaksi aineiston sekä historiallisista lähteistä että nykyisten savirakentajien tiedoista. Ensimmäinen lattia tehtiin lampolaan arkkitehdin laatiman reseptin mukaan.

Antin talo sijaitsee Seurasaaressa hyvin savisella paikalla. Oli luontevaa alkaa suunnitella lattioita tehtäväksi paikallisesta materiaalista. Savea nostettiin kasoiksi, joissa sen annettiin jäätyä kaksi talvea. Kun savi jäätyy näin, sen rakenne muuttuu liisteristä murenevaisemmaksi ja sitä on helpompi sekoittaa kiviaineksen sekaan kuin tiukkoja paakkuja.

Materiaaleiksi valittiin Seurasaaren oma savi, sora ja hiekka (tuontitavaraa pääkaupunkiseudulta) sekä olki- ja pellavakuitu (Hämeestä). Kaikkiin karjasuojiin valittiin kuiduksi olki ja pränniin ja kellariin pellava. Hirren ja lattian väliin asennettiin tuohi (Pohjois-Karjalasta). (Kuva 7)

Ensimmäisenä kesänä tehtiin mallityönä lattia lampolaan. Rakennuksen pohjalle tehtiin täyttökerros pestyllä soralla. Sen tarkoitus oli katkaista kapilaarinen veden nouseminen savilattiaan. Soran päälle seinien vierustoille asennettiin tuohet valmiiksi ennen massan levitystä.

Lattiamassa sekoitettiin lapiolla kottikärryissä suhteella (tilavuusosina):

• 1 osa savea
• 3 osaa mursketta 0–32
• 0,5 osaa luonnonkuitua
• n. 0,3 osaa vettä

Sekoittaminen oli varsin hidasta ja raskasta lapiomenetelmällä. Savi takertuu liisteriksi, ja kolmen kuution sekoittaminen oli ylioptimistisesti ajateltu tehtäväksi yhden päivän aikana. Rengit meinasivat lakkoilla ja vaativat koneapua, mutta lopulta koko sössö saatiin sekaisin.

Massan annettiin tekeytyä kaukalossa kaksi vuorokautta, ja sitten oli aika motivoida lattiantekijät uuteen lapiohommaan eli massan siirtoon aittaan. Massaa siirrettiin kottikärryjen avulla luiskaa pitkin sisään lampolaan.

Massa on sopivaa silloin, kun se tiivistyy juntatessa mutta ei tartu juntan pohjaan paakuksi. Veden kanssa on oltava tarkkana, sillä liian märkä massa roiskuu ja on liian löysää junttaukseen.

Sorapohjan korko asetettiin seinähirren alimman kohdan alle. Savilaatta tehtiin noin 120–150 mm paksuksi. Massaa levitettiin ensin lapiolla, ja sen jälkeen haralla ja laudalla tasaiseksi patjaksi. Tämän jälkeen lattiaa juntattiin hirrenpätkästä tehdyllä painolla. Pinta viimeisteltiin laudalla ja vasaralla tampaten.

Lattiaa tehtiin takareunasta kohti oviaukkoa. Aina välillä korkoa mitattiin ja tasattiin tarvittaessa. Lattiaa ei ollut tarkoitus saada passiin vaan luontevan näköiseksi.

Lattiat kuivuivat hyvin hitaasti. Pian ymmärrettiin, että ensimmäinen lattia ei kuivu ollenkaan, koska kapilaarikatko ei ole riittävän korkea. Rakennukset on kasattu muuta ympäristöä matalammalle eli suorastaan kuoppaan. Pintavedet valuvat varsinkin keväällä lumien sulaessa ja voimakkaiden sateiden aikana lattiaan niin korkealle, että massa imee vettä.

Muihin rakennuksiin tehtiin vähän korkeampi soratäyttö. Silti kuivuminen on hidasta, koska rakennukset eivät ole käytössä. Ilma ei vaihdu ja eläimet, ihmiset tai tulisijat eivät lämmitä ilmaa.

Pränniin ja kellariin haluttiin sileämpi pinta. Näihin tehtiin noin kahden kuukauden kuivumisen jälkeen pintakerros 0–2 mm hiekasta ja savesta. Massa levitettiin pintaan ja hierrettiin laudalla tasaiseksi. Pinnasta tuli tasaisen siisti.

Lattiat eivät juurikaan halkeilleet. Oletan, että massan ainesosat olivat aika sopivassa suhteessa. Isoa kiveä oli riittävästi pitämään juntatun massan muodossa, ja väleissä oli tarpeeksi hienoainesta sekä savea, jotta massa sitoutuu mutta ei kuivuessaan kutistu ja halkeile.

Pintakäsittely

Varsinaisista pintakäsittelyistä tehtiin testejä sikalan lattialle. Kokeilussa oli erilaisia seoksia tervalla, kylmäpuristetulla pellavaöljyllä ja kolofonihartsilla. Lopullinen pintakäsittelytapa valittiin niin, että pintaan imeytettiin ensin reilusti raakaa pellavaöljyä ja sen jälkeen levitettiin lämmitetty tervan, hartsin ja vernissan seos. Pinnalle levitettiin vielä reilusti 0–2 mm raekoon hiekkaa. Raaka pellavaöljy homehtuu herkästi ja kuivuu hyvin hitaasti. Kokeilujen jälkeen pintaan valittiinkin lopulta kuivuva versissa (keitetty pellavaöljy)

1. Imeytys: 1 l/m² raakaa pellavaöljyä
2. Pintakäsittely:

• 2/10 tervaa
• 2/10 kylläinen mäntyhartsi-balsamitärpättiliuos
• 6/10 pellavaöljyvernissa

Savilattian kuivuminen tuotti työssä haasteita. Tämä johtui rakennusten sijainnista epäluontevasti muuta ympäristöä alempana, minkä takia pintavedet imeytyvät lattiaan. Myös rakennusten kylminä ja tyhjillään oleminen hidasti kuivumista.

Maavaraisten lattioiden suunnittelussa on huomioitava tarkasti rakennuksen sijainti ja sen luomat olosuhteet kosteuteen, joka voi nousta rakenteeseen. Ennen lattian rakentamista pitää miettiä, miten varmistutaan riittävän hyvästä kapillaarikatkosta maan ja savirakenteen välillä. Savilattia tarvitsee melko paljon tilaa savilaatan alle. Oviaukko ei voi tästä syystä olla kovin lähellä maata.

Savilattian kuivuminen ulkoilmaolosuhteissa vaatii tilan tuuletuksen, jossa ilma kiertää tehokkaasti. Tilassa saisi mielellään olla myös muuta lämmittävää toimintaa, kuten tulisija tai lämmitin. Lattia olisi hyvä tehdä varhain keväällä, jotta koko lämmin ja kuiva kausi saadaan hyödynnettyä kuivumiseen.

Pintakäsittelyä voisi vielä vähän kehittää sellaiseen suuntaan, jolla hiekka saadaan hyvin tarttumaan ja tiivistämään pintaa. Tämä oli kuitenkin koetyö, jonka toimivuudesta kylmärakenteisissa tiloissa saadaan tietoa vasta muutamien vuosien kuluttua.

Savilattia soveltuu edelleen oikein hyvin niin ulkorakennusten kuin sisätilojenkin lattiamateriaaliksi. Niitä valmistetaankin nykyisin myös teollisilla tuotteilla moderneine pintakäsittelyineen. Tässä työssä oli kuitenkin tarkoitus simuloida entisaikaista paikalta saatavien materiaalien ja yksinkertaisten työvälineiden käyttöä historiallisen tyyppisen savilattian valmistuksessa. Tällaista lattiaa voi hyvin tehdä itse esimerkiksi piharakennuksiin tai asuinhuoneisiinkin, mutta silloin pintakäsittelyn täytyy olla toisenlainen.

Savilattian teko on palkitsevaa ja varsin yksinkertaista hahmottaa. Suosittelen kokeilemaan, saappaat jalkaan vain ja kasaamaan savea talvehtimaan!

Antin talon restaurointihanke

Antin talo on satakuntalainen umpipihatalo, joka siirrettiin Seurasaaren ulkomuseoon Säkylästä 1930-luvulla.

Kotarivin neljän tilan savilattiat toteutettiin osana pihapiirin mittavaa restaurointihaketta 2019-2025. Museoviraston tiedote 2025: Antin talo Seurasaaressa on taas avoinna mittavan restauroinnin jälkeen

Tilaaja: Museovirasto, Kulttuuriympäristöpalvelut, Restaurointiyksikkö

Arkkitehtisuunnittelu: Livady Oy

Savilattioiden toteutus: Ukri Oy

Näyteikkuna-julkaisu

Teksti: Anni Hassi, Ukri Oy

Valokuvat: Livady Oy, Ukri Oy